Nortonin menetelmä

Nortonin menetelmää käytetään tasa- tai vaihtosähkössä virtapiirin yksittäisen vastuksen tai impedanssin virran selvittämiseen.[1][2][3] Menetelmä on kolmivaiheinen ja muistuttaa Theveninin laskentamenetelmää.[2][4]
Nortonin teoreema
Nortonin teoreeman mukaan mikä tahansa kaksinapainen resistansseista ja jännite- ja virtalähteistä koostuva piirielementti on sähköisesti ekvivalentti ideaaliselle virtalähteelle, jonka rinnalle on kytketty vastus.[2][5] Teoreema pätee myös yksitaajuisille lineaarisille vaihtovirtajärjestelmille. Nortonin sijaiskytkentä on prototyyppipiiri, jota käytetään esittämään virtageneraattoria tai paristoa. Piiri koostuu ideaalisesta virtageneraattorista, jonka rinnalle on kytketty ideaalinen vastus.[2]
Bell Labsin insinööri Edward Lawry Norton (1898–1983) julkaisi teoreeman vuonna 1926.
Laskuesimerkki
Määritetään kuvan virtapiirin impedanssin virta Nortonin laskentamenetelmällä.
- Vaihe 1. Oikosuljetaan ja lasketaan ko. virtapiirin kohtaan syntyvä oikosulkuvirta.
Oikosulkuvirta voidaan laskea usealla eri laskentamenetelmällä, mutta seuraavassa esimerkissä käytetään silmukkamenetelmää.
- Vaihe 2. Ratkaistaan virtapiirin kokonaisimpedanssi , impedanssi :n poistamisen jälkeen.
- Vaihe 3. Muodostetaan Nortonin virtalähde :n virran laskemiseksi.
Tasavirralla laskettaessa pätee.
Vaihtovirralla laskettaessa pätee.
Muita virtapiirien laskentamenetelmiä
- Tähtipistepotentiaalimenetelmä
- Theveninin menetelmä
- Kirchhoffin laskentamenetelmä
- Silmukkamenetelmä
- Solmumenetelmä