Proteiinisitoutuminen plasmassa

testwikistä
Versio hetkellä 28. helmikuuta 2025 kello 04.51 – tehnyt imported>Ipr1Bot (Muutetaan taikalinkki ISBN-mallineelle)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Proteiinisitoutuminen plasmassa tarkoittaa lääkeaineen affiniteettia veriplasman proteiineille eli sitä, missä määrin se sitoutuu veriplasman proteiineihin. Sille voidaan laskea prosenttiluku - jos lääkeaineen affiniteetti plasmaproteiineille on esimerkiksi 80 %, vereen vapautuneista lääkemolekyyleistä 80 % sitoutuu plasmaproteiineihin ja 20 % jää vereen vapaiksi molekyyleiksi.

Affiniteetti voi vaikuttaa lääkeaineen tehokkuuteen, sillä lääkkeen vaikutus perustuu sen kiinnittymiseen kudoksissa oleviin reseptoreihin. Mitä pienempi lääkkeen affiniteetti on, sitä tehokkaammin se voi sitoutua kohdekudoksen reseptoreihin. Albumiini, lipoproteiinit ja glykoproteiini ovat proteiineja, joihin lääkeaineet tavallisimmin kiinnittyvät.[1][2]

Sitoutuminen

Lääkeaineen molekyylit voivat olla veressä joko vapaina tai johonkin kiinnittyneinä. Affiniteetista riippuen osa molekyyleistä saattaa sitoutua plasmaproteiineihin ja osa jäädä vereen vapaiksi molekyyleiksi. Jos sitoutuminen voi olla myös käänteistä, vapaiden ja sitoutuneiden molekyylien välillä vallitsee kemiallinen tasapaino seuraavan kaavan mukaan:[3][4]

Proteiini+laakeaineProteiinilaakeainekompleksi

Ne lääkeaineen molekyyleistä, jotka ovat kiinnittyneet proteiineihin, eivät voi kiinnittyä reseptoreihin. Vapaina olevat molekyylit ovat ainoita, jotka voivat kiinnittyä kohdekudoksen reseptoreihin ja saada aikaan halutun vaikutuksen. Vapaat molekyylit voivat myös poistua elimistöstä aineenvaihdunnan tuloksena.[5][6][3]

Proteiinisitoutuminen voi vaikuttaa lääkeaineen eliminaation puoliintumisaikaan, kun proteiineihin sitoutuneet lääkemolekyylit vapautuvat takaisin verenkiertoon vapaiden molekyylien poistuessa elimistöstä. Elimistö pyrkii siten säilyttämään kemiallisen tasapainon vapaiden ja sitoutuneiden molekyylien välillä.[3] Jos lääkeaineen affiniteetti plasmaproteiineihin on suuri, vapaita lääkemolekyylejä ei välttämättä ole paljoa, jolloin sitoutuneita lääkemolekyylejä vapautuu hitaasti verenkiertoon ja lääkeaine on kehossa pidempään.[7][6]

Happamat ja neutraalit lääkeaineet sitoutuvat pääasiassa albumiiniin. Emäksiset lääkeaineet sitoutuvat alfa-1-glykoproteiiniin.[8][3]

Lähteet

  • Koulu, Markku & Mervaala, Eero & Tuomisto, Jouko (toim.): Farmakologia ja toksikologia. 8. uudistettu painos. Kuopio: Kustannus Oy Medicina, 2012. Malline:ISBN.

Viitteet

Malline:Viitteet

Aiheesta muualla

Malline:Commonscat


  1. Malline:Verkkoviite
  2. Malline:Lehtiviite
  3. 3,0 3,1 3,2 3,3 Huupponen, Risto & Raunio, Hannu kirjassa Koulu, Mervaala & Tuomisto: "Farmakokinetiikka", Farmakologia ja toksikologia, s. 77–86.
  4. Scheinin, Mika kirjassa Koulu, Mervaala & Tuomisto: "Lääkeaineiden vaikutusmekanismit; reseptorit", Farmakologia ja toksikologia, s. 33.
  5. Malline:Verkkoviite
  6. 6,0 6,1 Malline:Lehtiviite
  7. Malline:Lehtiviite
  8. Malline:Lehtiviite