Karl Georg Christian von Staudt
Malline:Tieteilijä Karl Georg Christian von Staudt (24. tammikuuta 1798 – 1. kesäkuuta 1867)[1] oli saksalainen matemaatikko, joka tutki lähinnä geometriaa. Hän kehitti ensimmäisen puhtaasti synteettisen ja ei-metrisen esityksen projektiivisen geometrian viivoista, pisteistä ja tasoista.[1][2]
Von Staudt syntyi Rothenburgin valtakunnankaupungissa, joka on nykyisin Rothenburg ob der Tauber. Hän opiskeli Göttingenin yliopistossa matematiikkaa ja tähtitiedettä Gaussin johdolla vuosina 1818–1822. Hän valmistui tohtoriksi Erlangenin yliopistosta vuonna 1822. Von Staudtin varhaiset työt ja väitöskirja käsittelivät asteroidien efemeridien laskemista. Von Staudt opetti matematiikkaa Nürnbergissa vuoteen 1835 saakka, josta alkaen hänet nimitettiin Erlangenin yliopiston matematiikan professoriksi. Hän piti tätä oppituolia hallussaan kuolemaansa 1867 saakka.[1][2]
Von Staudtin matematiikka oli suurelta osin synteettistä tai projektiivista geometriaa. Toisin kuin toinen saksalainen puhdas geometrikko Jakob Steiner, von Staudt rakensi geometriansa kokonaan ilman etäisyyden tai luvun käsitettä. Määriteltyään neljän pisteen , , , kaksoissuhteet
hän tutki harmonisia pistejoukkoja (joissa pisteiden kaksoissuhteet ovat -1) ja perusti projektiivisen geometriansa niihin. Kahta pistejonoa sanotaan projektiivisiksi, jos niiden harmoniset joukot säilyvät.[3]
Myöhemmin Felix Klein, Moritz Pasch (1843–1930), David Hilbert ja Edmond Nicolas Laguerre (1834–1886)[3] jatkoivat projektiivisen geometrian tutkimusta von Staudtin hahmottelemaan suuntaan.[2]
Von Staudt tutki myös Bernoullin lukuja ja todisti von Staudtin–Clausenin teoreeman, jonka avulla Bernoullin luvun desimaaliosa voidaan määrätä.[1][2]
Hänen tunnettuja teoksiaan ovat Geometrie der Lage (1847, Sijaintigeometria), joka on laaja projektiivisen geometrian esitys, ja Beiträge zur Geometrie der Lage (1856–1860, Kontribuutioita sijaintigeometriaan).[2]