Lähdekoodi sivulle Prosodia

'''Prosodia'''<ref name=JPA1/> on yleisnimitys puhutun kielen niille ilmiöille, jotka ainakin potentiaalisesti ylittävät yksittäisen äänteen alan eli voivat olla laajempia kuin yksittäinen äänne. Prosodiaan luetaan äänteiden ja lausumien keston sekä puhenopeuden (= '''temporaaliset''' eli aikaan liittyvät ominaisuudet), sävelkorkeuden ja sen muodon eli sävelkulun (= '''tonaaliset''' ominaisuudet), äänenvoimakkuuden ja äänenlaadun (= '''dynaamiset''' ominaisuudet) sekä äänensävyn ja -värin tapaiset ilmiöt.<ref name=":0" />

Kuten [[Ilse Lehiste]] on huomauttanut, prosodian voi joko yrittää määritellä tai esittää ominaisuuksien luettelona (kuten yllä). Kummassakin tavassa on heikkoutensa. Jos prosodian määrittelee puheesta erotettavan segmentin eli äänteen rajat ylittäviksi ilmiöiksi, keston, sävelkorkeuden jne. tapaiset ilmiöt eivät ole prosodisia, kun ne toteutuvat yksittäisessä äänteessä; ja kääntäen, kielissä esiintyy myös segmentaalisiksi katsottuja ilmiöitä kuten [[Assimilaatio (fonetiikka)|assimilaatioita]] niin, että ne joissakin tapauksissa koskevat pidempää äännejaksoa. Esimerkiksi konsonanttiyhtymien soinnillistuminen tai soinnitontuminen [[Venäjän kieli|venäjässä]] tapahtuu niin, että konsonanttiyhtymän viimeinen konsonantti määrää koko yhtymän soinnin. Pelkän luettelon antaminen prosodisiksi katsottavista kielenpiirteistä ei kuitenkaan vaikuta tieteen kannalta riittävän täsmälliseltä.<ref name=":1">Lehiste 1970</ref>

Käytännössä prosodian määritelmä ja prosodisiksi katsottujen ominaisuuksien luettelo täydentävät toisiaan. Vaikka ensin prosodiset piirteet määriteltäisiin vähintään kahdessa äänteessä esiintyviksi ilmiöiksi, ne tämän jälkeen yleensä luetellaan määritelmästä riippumatta. Yksi toistuva ratkaisu on lisätä määritelmään sana ''usein'' tai ''tavallisesti'': prosodisia ovat ominaisuudet, jotka ''usein'' tai ''tavallisesti'' esiintyvät äännettä laajempina (esim. <ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Borden, Gloria J. & Harris, Katherine S. & Raphael, Lawrence J.|Nimeke=Speech science primer: Physiology, acoustics, and perception of speech (4. laitos)|Vuosi=2003|Sivu=121|Julkaisija=Lippincott Williams & Wilkins}}</ref>).

Osa prosodiasta katsotaan '''kielelliseksi''' eli '''lingvistiseksi''', osa '''[[Paralingvistiikka|paralingvistiseksi]]''' eli kielen mukana kulkevaksi mutta ei-kielelliseksi. Edellisellä tarkoitetaan kielenpiirteitä, jotka erottavat sanan tai pidemmän lausuman merkityksiä toisistaan, jälkimmäisellä taas piirteitä, jotka vaikuttavat ainoastaan sanotun sävyyn tai tulkintaan. Kirjoitetussa kielessä etenkään paralingvistinen prosodia ei näy kuin pieneltä osin: usein [[välimerkki|välimerkit]] tai erilliset ääntömerkit tai eri tehosteiden kuten kursiivin tai lihavoinnin käyttö toimivat prosodisten vihjeiden tavoin lauserakenteen tai kirjoittajan tarkoituksen selventäjinä.<ref>Eysenck & Keane, Cognitive psychology, s. 321, 2005.</ref>

Jotkut suomalaiset tutkijat ovat käsitteellisesti halunneet vielä erottaa ''prosodian'' ja ''prosodiikan'' esimerkiksi siten, että prosodia viittaisi prosodisten ominaisuuksien runousopilliseen tai paralingvistiseen, prosodiikka nimenomaan kielelliseen käyttöön.<ref name=":0">{{Kirjaviite|Tekijä=Iivonen, Antti ym.|Nimeke=Puheen intonaatio|Vuosi=1987|Sivu=17|Julkaisija=Gaudeamus}}</ref> Nykyisin ''prosodiikka''-termiä ei enää juuri tapaa, vaan se on yleisesti korvautunut ''prosodialla''.

==Prosodiset ominaisuudet==
'''Prosodiset''' eli '''suprasegmentaaliset ominaisuudet''' <ref name=JPA2/> ovat eräitä [[sana|sanojen]] ja [[lause]]iden merkityksiä luovia ominaisuuksia segmentaali[[foneemi]]en rinnalla. Termi ''suprasegmentaali(nen)'' nimessä viittaa siihen, että puhevirrasta ominaisuuksia ei ole mahdollista segmentoida eli tiukasti lineaarisesti erotella kuten esimerkiksi kirjoituksesta kirjaimia (grafeemeja); jotkut tutkijat kuitenkin vastustavat termiä, koska se tuntuu asettavan segmentaalisen tason kielen tai kielenpuhujan kannalta prosodista perustavammaksi.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Crystal, David|Nimeke=Prosodic systems and intonation in English|Vuosi=1969|Sivu=7|Julkaisija=Cambridge University Press}}</ref>

Prosodiset ominaisuudet jaetaan useimmiten kolmeen tai neljään pääryhmään: 1) ''temporaaliset'' eli aikaan liittyvät ominaisuudet: '''kesto''', [[Kvantiteetti (kielitiede)|'''kvantiteetti''']], '''tempo''' eli puhenopeus, 2) ''tonaaliset'' eli puhesäveleen liittyvät ominaisuudet: [[tooni|'''tooni''']] (sanasävel, korko) ja [[intonaatio|'''intonaatio''']] (lausesävel, [[sävelkulku]]) ja 3) ''dynaamiset'' eli puheen havaittuun voimakkuuteen liittyvät ominaisuudet: '''[[Paino (kielitiede)|paino]]''' tai sana- ja lausepaino (aksentti). Joskus omaksi pääryhmäkseen esitetään myös 4) puheen '''rytmiset''' ominaisuudet.<ref name=":1" /><ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Lehiste, Ilse|Nimeke=Suprasegmentals|Vuosi=1970|Sivu=4|Julkaisija=The MIT Press}}</ref>

Prosodisten ominaisuuksien takana ovat fysikaaliset tai [[Akustiikka|akustiset]] ominaisuudet, joihin ne perustuvat ja joiden avulla ne toteutuvat: aika, [[intensiteetti]] ja [[taajuus]], joita kutsutaan mm. prosodisten ominaisuuksien '''foneettisiksi korrelaateiksi'''. Fysikaalisten ja ihmishavaintoon pohjautuvien ominaisuuksien suora ei ole suora eikä yksi yhteen. Joissakin tapauksissa eri ominaisuudet myös sisältävät toisensa: esimerkiksi koska taajuus on ajan käänteisluku (<math>f = 1/t</math> , missä <math>t</math> on aika), kesto ja taajuus eivät voi olla täysin riippumattomia toisistaan.

[[suomen kieli|Suomessa]] edellä mainituilla ominaisuuksilla ei ole kestoa lukuun ottamatta [[Fonologia|fonologista]] eli merkityksiä erottavaa tehtävää. Niin sanotuissa '''sävelkielissä''' sanan merkitys muuttuu sävelkulkunsa mukaan eli sävelkulku on niissä '''distinktiivinen''' eli merkityksiä erottava fonologinen ominaisuus. Esimerkiksi [[kiina|mandariinikiina]]ssa sanalla voi olla nouseva, laskeva, nouseva-laskeva tai tasainen sävelkulku, ja kukin näistä erottaa sanoja toisistaan siinä kuin segmentaaliset äänteetkin.

Toisaalta myös [[Kvantiteetti (kielitiede)|kvantiteettikielissä]] kuten suomessa, joissa sanat eroavat toisistaan äänteiden pituuden mukaan, kestoeron voisi analysoida myös prosodiseksi, jopa sanasävelestä aiheutuvaksi.<ref>{{Lehtiviite|Tekijä=Vainio, Martti ym.|Otsikko=Phonetic tone signals phonological quantity and word structure|Julkaisu=Journal of the Acoustical Society of America 128: 3|Ajankohta=2010}}</ref> Suomen kieliopin kuvauksissa on yleensä kuitenkin päädytty ns. ''identiteettiryhmätulkintaan'', jossa pitkän äänteen – niin vokaalin kuin konsonantinkin – muodostaa kaksi peräkkäistä samaa [[foneemi]]a.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Karlsson, Fred|Nimeke=Suomen kielen äänne- ja muotorakenne|Vuosi=1983|Sivu=71|Julkaisija=WSOY}}</ref>  
==Lähteet==
*Lehiste, Ilse: ''Suprasegmentals''. Cambridge (Mass.): The M.&nbsp;I.&nbsp;T. Press, 1970.
*{{Kirjaviite | Tekijä=Suomi, Kari | Nimeke=Johdatusta puheen akustiikkaan | Selite=Suomenkielinen oppikirja. Logopedian ja fonetiikan laitoksen julkaisuja 4 | Julkaisija=Oulun yliopisto | Julkaisupaikka=Oulu | Vuosi=1990 | Tunniste = | Isbn = 951-42-2922-3}}
*{{Kirjaviite | Tekijä=Wiik, Kalevi | Nimeke=Fonetiikan perusteet | Selite=Suomenkielinen oppikirja | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=WSOY kurssikirjat | Vuosi=1981 | Tunniste = | Isbn = 951-0-10324-1 }}

===Viitteet===
{{Viitteet|viitteet
<ref name=FP>Wiik, s. 100–122.</ref>
<ref name=JPA1>Suomi, s. 109–111.</ref>
<ref name=JPA2>Suomi, s. 166–170.</ref>

}}

{{tynkä/Kieli}}

[[Luokka:Fonetiikka]]