Lähdekoodi sivulle Maankohoaminen

[[Kuva:LandUplift.png|thumb|300px|Maannousu ja [[isostasia]].]]
[[Kuva:PGR Paulson2007 Rate of Lithospheric Uplift due to PGR.png|thumb|300px|Maailmanlaajuinen maankohoaminen.]]
'''Maankohoaminen''' tarkoittaa maan hyvin hidasta kohoamista. Ilmiö esiintyy [[mannerjäätikkö|mannerjäätikön]] aikoinaan peittämillä alueilla muun muassa [[Pohjois-Eurooppa|Pohjois-Euroopassa]] ja [[Kanada]]ssa, ja se johtuu uusimmasta [[Veiksel-jääkausi|jääkaudesta]], jolloin jäätikkö painoi [[maankuori|maankuoren]] lommolleen. Jäätikön aiheuttama maankuoren lommolleen painuminen on havaittavissa nykyään [[Etelämanner|Etelämantereen]] ja [[Grönlanti|Grönlannin]] jäätiköistä. Kun jäätikkö on sulanut, lommo pyrkii hitaasti oikenemaan. Maankohoaminen on selvimmin havaittavissa [[rannikko|rannikolla]], joilla kuivaa maata ilmestyy, [[saari|saaret]] laajenevat ja [[meri|merestä]] ilmestyy uusia saaria. 

Maankohoamista tapahtuu koko [[Fennoskandia]]n alueella. Myös Pohjois-[[Kanada]]ssa on vastaava, mutta paljon laajempi ”laurentiidinen” maannousualue, kuten Länsi-[[Siperia]]ssakin. Fennoskandian maannousualue on kuitenkin ainoa, joka on tiheän asutuksen keskellä ja siksi parhaiten tutkittu.

Suomessa maan kohoaminen näkyy selvimmin muun muassa [[Vaasa]]n seuduilla [[Merenkurkku|Merenkurkun]] rannoilla. Merenkurkun [[saaristo]]n maa[[pinta-ala]] kasvaa vuosittain noin neliökilometrillä.<ref name="gg1">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.merenkurkku.fi/maailmanperintoalue/geologia/maankohoaminen/ | Nimeke = Merenkurkun saaristo: Geologia / Maankohoaminen | Viitattu = 5.3.2014 | arkisto = https://web.archive.org/web/20160307100701/http://www.merenkurkku.fi/maailmanperintoalue/geologia/maankohoaminen/ | arkistoitu = 7.3.2016 }}</ref> Koko Suomen pinta-ala kasvaa vuosittain noin seitsemällä neliökilometrillä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://peda.net/kannus/jvk/oppiaineet2/maantiede/9-lk-maantieto/suomi23/4mjj | Nimeke = e_Opin oppikirjat: eMaantieto: Maankohoaminen | Julkaisija = Peda.net | Viitattu = 11.11.2015 | arkisto = https://archive.today/20151012164241/https://peda.net/kannus/jvk/oppiaineet2/maantiede/9-lk-maantieto/suomi23/4mjj | arkistoitu = 12.10.2015 }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://e-oppi.onedux.fi/zine/87/article-7378 | Nimeke = Maa kohoaa ja maisema muuttuu | Julkaisija = e-Opin kustantama e-kirja | Viitattu = 11.11.2015 | arkisto = https://web.archive.org/web/20160304134401/http://e-oppi.onedux.fi/zine/87/article-7378 | arkistoitu = 4.3.2016 }}</ref>

Fennoskandiassa postglasiaalinen maannousu on suurimmillaan [[Oulu]]n–[[Kemi]]n alueella, noin 9&nbsp;mm vuodessa [[merenpinta]]an nähden. Etelä-Suomessa maannousun suuruus on 3–5&nbsp;mm vuodessa. [[Suomenlahti|Suomenlahden]] pohjukassa nousua ei enää tapahdu. [[Pohjanmaa]]n muuta Suomea nopeammasta maannoususta johtuen esimerkiksi [[Vuoksen vesistö]]n laskusuunta on kääntynyt [[Pohjanlahti|Pohjanlahdesta]] [[Suomenlahti|Suomenlahteen]]. Nopeinta maankohoaminen on [[Kanada]]ssa [[Hudsoninlahti|Hudsoninlahden]] alueella, missä se on 13,1&nbsp;mm vuodessa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.dmr.nd.gov/ndgs/ndnotes/Rebound/Glacial%20Rebound.htm | Nimeke = Glacial rebound, warped beaches and the thickness of the glaciers in North Dakota | Tekijä = John P. Bluemle}}</ref>

Monet nykyiset [[niemi|niemet]] ja rantaa lähellä olevat mäet ovat entisiä [[saari]]a. Tämä on syynä siihen, että suomalaisessa paikannimistössä monia niemiä ja mäkiä kutsutaan edelleen saariksi. Suomenlahdella samoin monien saarten nimen loppuosa on ''-grund'', ’matalikko’, sillä ne ovat entisajalla olleet matalikkoja.


Suomessa [[Merenkurkku]] on maankohoamisen takia päässyt [[Unesco]]n [[Maailmanperintöluettelo]]on. Merenkurkun saaristo on [[Ruotsi]]n [[Höga Kusten]]in (Korkean Rannikon) maailmaperintökohteen laajennus.<ref name="gg1"/> <ref>[https://web.archive.org/web/20070930065508/http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135220648345 Merenkurkku nousi maailmanperintölistalle, HS, 12.7.2006] Archive.org</ref>

== Tutkimuksen historia ==
[[Kuva:Suomi jaakauden jalkeen.png|thumb|300px|Suomen rantaviivaa uusimman jääkauden jälkeen kuvaavassa kartassa näkyy, miten maa on sittemmin kohonnut erityisen paljon [[Perämeri|Perämeren]] ja [[Merenkurkku|Merenkurkun]] rannikoilla.{{Lähde}}]]
Ruotsalainen luonnontutkija [[Urban Hjärne]] julkaisi vuonna 1706 tutkimuksen maatumisesta Itämeren vedenpintaan liittyen. Myös suomalainen piispa Eerik Eerikinpoika Sorolainen tutki samaa ilmiötä. Ruotsalainen tähtitieteilijä [[Anders Celsius]] hakkasi vuonna 1731 vuosiluvun [[Gävle]]n edustalla olevaan ”norppakiveen” merenpinnan seurantaa varten ja arvioi maannousun suuruudeksi yhden metrin vuosisataa kohden.<ref>[https://www.historicalgeophysics.ax/sp/25.pdf An Investigation of Celsius’ Pioneering Determination of the Fennoscandian Land Uplift Rate, and of his Mean Sea Level Mark] {{Wayback|1=https://www.historicalgeophysics.ax/sp/25.pdf |päiväys=20210725093618 }} pdf 2013</ref> Toisaalta tiettävästi vanhin maankohoamista koskeva kirjallinen dokumentti on Ruotsista vuodelta 1491, jolloin erään kaupungin asukkaat valittivat kaupungin johdolle pakenevasta merenrannasta ja mataloituvasta venereiteistä. Kaupunki vaadittiin rakennettavaksi, ja rakennettiinkin, lähemmäksi merta.<ref>Kakkuri, Juhani. Tulevaisuuden uhkakuvat. Helsinki: WSOY 2003 {{ISBN|951-0-27896-3}}.</ref>

[[Louis Agassiz]] (1807–1873) julkaisi jääkausiteorian, joka sai maankohoamiseen liittyvään tutkimukseen vauhtia. Skotlantilainen tiedemies [[Thomas Francis Jamieson]] (1829–1913) kehitti vuonna 1865 [[glasiaali-isostasia]]teorian jääkauden jälkeisestä maankohoamisesta. Kun [[geologia]]n kehityksen myötä tiedostettiin jääkausien olemassaolo, alettiin ymmärtää, että maannousun syy on [[isostasia|isostaattisen]] tasapainon palautuminen Fennoskandian [[mannerjäätikkö|mannerjäätikön]] sulamisen jälkeen noin 11&nbsp;000 vuotta sitten viimeisen jääkauden lopulla. [[Gerard de Geer]] (1858–1943) esitti tutkimuksen "''Merenpinnan muutoksista Skandinaviassa kvartäärikaudella''" ja esitti yhtenäisen isobaasin sisältävän maannousukartan Fennoskandiasta ja Pohjois-Amerikasta.

== Nykytutkimus ==
{{Korjattava/muoto|Luettelon voisi muuttaa leipätekstiksi}}
Maannousun seuranta tapahtuu seuraavilla menetelmillä:

# [[Mareografi]]t eli vesiasteikot Suomen rannikolla. [[Merentutkimuslaitos]] operoi 13 mareografia.
# Valtakunnallinen tarkkavaaitus. Suomessa [http://www.fgi.fi Geodeettinen laitos] sai kolmannen tarkkavaaituksen valmiiksi vuonna 2004. Ensimmäinen vaaitus tehtiin vuosina 1892–1910 ja toinen vuosina 1935–1975. 
# [[GPS]]-mittaus. Suomen 13 pysyvän GPS-aseman avulla saadaan määritetyksi maannousua ''geosentrisesti'' eli Maan massakeskipisteen eikä keskimerenpinnan suhteen. Ero koostuu kahdesta osasta: (1) ns. geoidin vuotuinen nousu, arvioituna 0,4&nbsp;mm&nbsp;/v, ja (2) keskimerenpinnan ns. eustaattinen nousu, noin 1–2&nbsp;mm vuodessa.
# [[fysikaalinen geodesia#Painovoima|Painovoiman]] seuraus Maan pinnalla. Mittaamalla tarkasti painovoiman eroja maannousualueen yli voidaan vuosien myötä havaita painovoiman hidas väheneminen, kun maannousualueen keskiosa nousee pois Maan keskipisteestä. Ks. [https://web.archive.org/web/20070728131548/http://www.fgi.fi/osastot/tutkimus.php?osasto=3Yhteispohjoismaiset maannousupainovoimalinjat (Archive.org)] 
# Painovoimakentän muuttumisen seuranta avaruudesta käsin. Jo kauan on tiedetty, että maapallon dynaaminen litistyskerroin <math>J_2</math> muuttuu hitaasti aikaa myöten ensisijaisesti Kanadan maannousun seurauksena. Uusi [[GRACE]]-satelliittimissio antanee paljon yksityiskohtaisempia tietoja maannousun vaikutuksista Maan painovoimakenttään.

[[Geodesia|Geodeettisen]] GPS-menetelmän avulla voidaan seurata postglasiaalista maannousua jopa kolmessa ulottuvuudessa: se sisältää myös (pienen) vaakakomponentin. Puhutaan mieluummin postglasiaalisesta '''muodonpalautusilmiöstä''' (postglacial rebound). Painovoimamittaukset ovat riippumaton tapa tutkia nousun tarkkaa mekanismia, etenkin ''miten'' massa virtaa takaisin Fennoskandian [[maankuori|maankuoren]] alle. Maannousututkimuksen avulla voidaan myös selvittää Maan vaipan ns. [[viskositeetti]], eli kuinka tehokkaasti vaipan kalliomassat vastustavat [[plastinen deformaatio|plastista deformaatiota]] eri syvyyksillä. Ks. kuva. Mareografinen ja tarkkavaaitusten antamat mittaukset kohdistuvat jonkin vuoden keskimerenpintaan ja niiden avulla määritetään ns. ''havaittu maankohoaminen'', joka eroaan maan keskipisteestä mitatusta ''absoluuttisesta maankohoamisesta''.

Toisaalta maankohoamista tutkimisessa on kauan käytetty rannikkoalueiden vanhoja vedenkorkeusmerkkejä sekä vanhoja karttoja. Edelleen perimätieto rannan sijainnista, satamien mataloituminen ja historia tiedot kaupunkien siirrosta ovat luoneet pohjaa maankohoamista koskeville arvioille. Rantakerrostumien perusteella on voitu arvioida muinaisen aallokon rajaa, vedenpinnan korkeutta ja vesistön laajuutta. [[Stratigrafia|Stratigrafisella]] eli kerrostuminen kerrosjärjestystä ja mikrofossiilisisältöä (~[[piilevä]]fossiilit) tutkimalla on saatu tietoa rannan sijainnista.

== Maankohoamisteorian ongelmia ==
Mannerlaattojen liikkeiden vaikutus maankohoamiseen on pientä, sillä laattojen liikkeellä voidaan selittää vain noin millimetrin suuruinen kohoaminen vuosittain. Kohoamisteorian selittäminen [[jääkausi|jääkaudella]] on looginen, joskin teoriaan sisältyy epäsäännöllisyyksiä, joita ainoastaan yksi syy, [[jääkausi]] ja [[isostasia]], eivät selitä.<ref>Tulkki, P. (1984). Itämeren altaan muotoutuminen. Teoksessa Voipio, A. & M. Leinonen (toim.) Itämeri, 9-24. Kirjayhtymä Oy, Rauma.</ref> Onkin esitetty näkemyksiä siitä, että nykyinen maankohoamisilmiö olisi jatkumo entiselle, jo kauan jatkuneelle maankohoamiselle, ja että maankohoaminen ei olisi vain jäämassan aiheuttama ilmiö, vaan se olisi seurausta laattojen tektonisista liikkeistä. On tehty arvioita jään painosta, jonka perusteella on arvioitu, ettei mannerjää olisi ollut tarpeeksi painava aiheuttaakseen maankohoamisilmiötä vaan pikemmin ollut hidastamassa muinaisista vuoristoista vapautumisesta johtuvaa maankohoamista. Tektonisia prosesseja maankohoamisteoria ei pysty selittämään: vaikka mannerjään reuna ulottui laajimmillaan [[Puola]]an saakka, Puolassa maa ei kohoa, vaan se ''”teorian vastaisesti”'' vajoaa. Edelleen kysymyksiä on herättänyt maankohoamisvyöhykkeen jatkuminen Suomesta [[Mustameri|Mustanmeren]] ja [[Kaspianmeri|Kaspianmeren]] alueelle saakka, vaikka siellä ei tiettävästi ole koskaan ollut mannerjäätä.<ref>Seppälä. M. (1969). Onko Maankohoamisen syynä jääisostasia? Terra 81:3, 241-246.</ref>

== Katso myös ==
* [[Merenpinnan nousu]]

== Lähteet ==
* [http://209.85.129.132/search?q=cache:5rNSo2QZA3AJ:www.mtv3.fi/matkailu/arkisto.shtml%3F456328+maankohoaminen+Suomen+pinta-ala&cd=12&hl=fi&ct=clnk&gl=fiMTV-3, Arkisto 11.7.2006]{{Vanhentunut linkki|bot=InternetArchiveBot }}
* [http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135220648345 Martti Heikkinen, HS, 12.7.2006] {{Wayback|1=http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135220648345 |päiväys=20070930065508 }}

=== Viitteet ===
{{Viitteet}}

== Aiheesta muualla ==
{{Commonscat-rivi|Post-glacial rebound}}
* [http://www.csc.fi/arctinet/kivikaus/m1/1_3_3.htm Maankohoaminen]Tieteen Tietotekniikan keskus - Arctinet {{Wayback|1=http://www.csc.fi/arctinet/kivikaus/m1/1_3_3.htm |päiväys=20070926230014 }}
* [http://www.fimr.fi/fi/tietoa/sanakirja/fi_FI/maankohoaminen/ Merentutkimuslaitos: Itämeri-sanakirja] {{404}}
* [https://agupubs.onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1029/2003JB002619 Continuous GPS measurements of postglacial adjustment in Fennoscandia: 2. Modeling results]{{Vanhentunut linkki|bot=InternetArchiveBot }} American Geophysical Union

[[Luokka:Geodesia]]
[[Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit]]